SUJUVOITA OSTOPOLKUA NÄPPÄRÄLLÄ MOBIILIMAKSAMISELLA

Julkaistu 27.4.2022

Älypuhelin kulkee suomalaisen kuluttajan mukana kaikkialla aamusta iltaan. Nettiä selaillessa mainokset houkuttelevat ostoksille ja yhä useampi tekee koko ostokset saman tien kännykällä. Maksamisen pitää sujua jouhevasti myös mobiililla.

Mobiilimaksamisesta puhuttaessa ymmärretään usein mahdollisuutta maksaa ostokset tai palvelut omalla kännykällä lähimaksun tapaan ostoksen yhteydessä. Silloin kuluttaja maksaa ostoksensa kännykkään itse lataamallaan sovelluksella ja tunnistautuminen tapahtuu sovelluksesta riippuen esimerkiksi pin-koodilla, sormenjälki- tai kasvotunnistuksena. Pankeilla on tähän omia mobiilimaksusovelluksiaan, kuten Pivo (1,2 milj. käyttäjää 4/2022) ja Siirto (1,3 milj. käyttäjää). Suosituin mobiilimaksusovellus Suomessa on MobilePay (yli 2 milj. käyttäjää Suomessa, 6,2 milj. maailmalla).

Mobiilimaksaminen suosio kasvaa vauhdilla

Mobiilimaksamisesta puhutaan myös siloin, kun kuluttaja maksaa verkkokaupassa tekemänsä ostoksen kännykällä. Tässä Suomella on vielä kirittävää, sillä naapurimaissa se on yleisempää kuin meillä. Yksi syy tähän lienee se, että Ruotsissa ja Norjassa mobiilimaksamista hallitsee vahvasti yksi toimija, kun Suomessa tarjolla on ollut useampia vaihtoehtoja. Ruotsin mobiilimaksusovellusten markkinoita hallitsee Swish ja Norjassa Vipps. Tanskassa yli 90 % kuluttajista käyttää MobilePay-sovellusta. Perässä tullaan, mutta vauhdilla!

Viime vuonna pelkästään MobilePay-sovellukseen rekisteröityi Suomessa lähes 400 000 uutta käyttäjää. Tämä osoittaa, että meilläkin on nyt sankoin joukoin huomattu mobiilimaksamisen helppous. Verkkokaupan lisäksi ostoksia maksetaan mobiilisti myös kivijalkakaupoissa. Myös Avardan lasku- ja tilimaksutavat toimivat mobiililla kivijalkakaupoissa, eivätkä ne vaadi rekisteröitymistä etukäteen.

Mobile Pay selvitti, että joka toinen 20–40-vuotias suomalainen käyttää mobiilimaksamisen palveluita, ja uusia käyttäjiä tulee paljon myös yli 40- ja 50-vuotiaista.

Mobiililla maksaminen verkkopankissa, laskulla tai tilillä

Suomessa verkkopankin kautta maksaminen on suosituin maksutapa verkkokaupassa. Nykyään se on entistä helpompaa myös älypuhelimella, kun verkkokauppojen ja pankkien sivut ovat mobiilioptimoituja. Open banking -rajapintojen ansiosta tunnuslukulistat ovat historiaa ja verkkopankkimaksaminen on nopeaa ja turvallista myös mobiilissa. Myös laskulla maksaminen onnistuu mobiililla näppärästi ja mahdollistaa osamaksun. Tuoreen Kaupan liiton tutkimuksen mukaan ”Osta nyt, maksa myöhemmin” -maksusiirtopalveluiden käyttö onkin vahvassa kasvussa Pohjoismaissa.

Yksi maksamisen muoto on kuitenkin mutkistunut. Tietokoneella ostoksia tehdessä korttimaksuissa on tunnistauduttava puhelimella, joten ostaminen ei onnistu ilman kännykkää. Niinpä moni saattaa havaita, että kännykällä ostaminen ja maksaminen on tietokonetta näppärämpää.

Me emme ota kantaa siihen, mikä on paras mobiilimaksutapa. Tärkeintä on tarjota kuluttajalle valinnan mahdollisuus ja sujuva käyttökokemus mobiilisti maksutavasta riippumatta. Avarda Checkout+ verkkokaupan maksuratkaisu sisältää kaikki asiakkaan tarvitsemat maksutavat, kuten verkkopankki- ja korttimaksut, MobilePayn sekä laskulla maksamisen ja tilin. Maksaminen sujuu niin tietokoneella, tabletilla kuin mobiilillakin.

Kuluttaja haluaa vaihtoehtoja maksamisessa

Kotimaisen digiostamisen osuus kasvoi vuonna 2021 Kaupan liiton mukaan 64 prosenttiin kaikista ostoksista. Usean vuoden reipas verkkokaupan kasvu on kannustanut kauppiaat hiomaan verkkokauppojen käytettävyyden huippukuntoon, ja kuluttajat ovat tottuneet sujuvaan palveluun. Eihän sinun verkkokauppasi palvelutaso notkahda maksuratkaisujen kohdalla?

 

Ota yhteyttä, niin laitetaan verkkokauppasi maksutoiminnot huippukuntoon!

Ota yhteyttä jo tänään:
Myynti: myynti@avarda.com
Puhelin: 0800 145 805
Avoinna: ma-pe 9–16

TARJOA ASIAKKAILLESI POSITIIVINEN OSTO- JA MAKSUKOKEMUS

  • Korostat omaa brändiäsi
  • Asiakasuskollisuutesi kasvaa
  • Saat orgaanista myynnin kasvua

Lue lisää maksuratkaisuistamme

Haluatko myydä Avardan maksuratkaisulla?

Täytä yhteystietosi alla, niin otamme yhteyttä.

Kiitos yhteydenotostasi

Palaamme asiaan pikimmiten.

Pahoittelumme, jotain meni vikaan. Yritä uudestaan.